Leichlingen, 8. elokuuta 2004
Kurinpito
Tämän päivän aihe on ollut viime aikoina paljon esillä uutisissa, erityisesti koulujen yhteydessä:
Kurinpito
Monet asiat eivät enää suju Saksan kouluissa.
Pisa-tutkimuksen mukaan koulumme ovat maailman mittapuulla melko huonoja.
Yrittäjät valittavat, että monet koulunsa päättävät eivät osaa edes kirjoittaa kohtuullisen hyvin.
Opettajat valittavat, etteivät he enää pärjää oppilaidensa kanssa.
Eri ratkaisuvaihtoehdoista keskustellaan parhaillaan.
Muun muassa puhutaan aina niin sanotuista "toissijaisista hyveistä", joille olisi annettava jälleen enemmän painoarvoa, kuten sosiaaliselle käyttäytymiselle ja kurinalaisuudelle.
Ja jotkut poliitikot ovat jo ehdottaneet, että nämä toissijaiset hyveet pitäisi taas luokitella. Aina puhutaan "käyttäytymisen" arvosanasta.
Vilkaisin vanhoja peruskoulun todistuksiani, ja kappas vain, osa toisen asteen hyveistäni oli edelleen arvosteltu.
Oli "johtajuutta", "kotimaista ahkeruutta" ja "osallistumista oppitunneille".
Luokkaan osallistumisesta saamani arvosana vaihteli aina 2:n ja 4:n välillä, mutta johtajuudesta sain aina arvosanan "hyvä".
Varmaan siksi pystyin jättämään peruskoulun neljän vuoden jälkeen,
hyvän käytöksen takia ;-)
Johtajuudella tarkoitin yleistä käyttäytymistä luokassa, kuria ja sosiaalista käyttäytymistä. En siis ilmeisesti ollut huono oppilas.
Tämä johtui kuitenkin varmasti osittain opettajamme ankarasta järjestelmästä.
Minulla oli vielä sen sukupolven edustaja, joka jakoi iskuja takaraivoon ja läimäytyksiä kasvoihin.
Suurin osa luokasta, minä mukaan lukien, piti kuitenkin tästä opettajasta, koska hän saattoi olla myös hyvin hauska ja opetti hyvin. Hän jäi eläkkeelle kolmannen vuoden jälkeen.
Jälkikäteen ajateltuna minulla on hieman ristiriitainen näkemys "kovasta kädestä".
Kohtuullisen hyvin menestyneiden oppilaiden kohdalla "kova käsi" oli melko myönteinen asia. Heihin kohdistui jonkinlaista painetta, joka oli jollain tavalla myös motivoivaa. Opin paljon ja pystyin peruskoulun jälkeen kirjoittamaan pitkälti virheettömästi.
Heikommin oppiville tai muista kouluongelmista (esim. oikeinkirjoitusvaikeuksista) kärsiville oppilaille oli toisinaan hyvin vaikeaa, koska heille puhuttiin usein hyvin. He eivät puhuneet opettajasta niin myönteisesti.
Itse olen aika iloinen, että tämä aika on ohi.
En periaatteessa vastusta sitä, että lapsille, jotka eivät halua kuunnella, annetaan muutama selkäsauna, mutta vastustan ehdottomasti sitä, että muut tekevät niin omille lapsilleni.
Mutta onko mahdollista luoda kuri ilman "raskasta kättä"?
Onko se mahdollista ilman kurinalaisuutta?
En usko, mutta miten me opimme kurinalaisuutta?
Mitä "kurinalaisuus" edes tarkoittaa?
Sana "kuri" tulee latinankielisestä sanasta "discipulus", joka tarkoittaa "oppilasta". On myös sana "discipula", joka tarkoittaa "oppilasta".
"Kuri" vaikuttaa siis sekä miehiin että naisiin.
Jos siis olet opiskelija, et voi tehdä sitä ilman kuria.
Millaista on olla kristitty?
Useimmat läsnäolijoista kutsuvat itseään Jeesuksen opetuslapsiksi.
Englannin kielessä "disciple" tulee muuten aiemmin mainitusta latinankielisestä sanasta "discipulus" tai "discipula".
Oppilas ei ole itse asiassa muuta kuin oppilas.
Oppilaana oleminen oli kuitenkin kokonaisvaltaisempaa.
Kyse ei ollut vain siitä, että oppi opettajalta tiettyjä oppiaineita, vaan siitä, että oppi opettajan koko elämästä.
Loppujen lopuksi Jeesus asui opetuslastensa kanssa noin kolme vuotta, ja sinä aikana he saivat häneltä tietoa hänen sanojensa kautta ja oppivat elämään hänen elämänsä kautta.
Tämä ei ollut tuolloin mitään erikoista. Vanhan testamentin eri kohdissa, esimerkiksi 2. Kuninkaiden kirjan 2. luvussa, mainittiin profeetan opetuslapset, jotka elivät pitkälti profeetan kanssa oppiakseen häneltä.
Millaista se on meille tänään?
Miten ymmärrämme kristinuskomme?
Onko meillä mielessä koulumalli?
Sunnuntaisin käymme Jeesuksen luona koulussa, jumalanpalveluksessa ja joskus viikolla kotiryhmässä tai muissa tapahtumissa.
Siellä opimme sen, mitä kristityn pitää tietää.
Päivittäinen Raamatun lukeminen voitaisiin silloin nähdä "kotitöinä", eräänlaisena kotitehtävänä.
Sain muuten peruskoulussa aina "hyvän", mutta ehkä se johtui "kovasta kädestä".
Sovellettuna kristittynä olemiseen: jos et tee yhtään hiljaista aikaa, niin päivä epäonnistuu.
Onko tämä oikea käsitys opetuslapseudesta?
Joh. 8, 31 sanoo:
"Jos te pysytte minun sanassani, te olette todella minun opetuslapsiani."
Tiedon kerääminen on siis oikea tapa toimia?
Joh. 13, 34.35 sanotaan:
"Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne, että niin kuin minä olen teitä rakastanut, niin tekin rakastakaa toisianne.
Siitä kaikki tietävät, että te olette minun opetuslapsiani, jos teillä on rakkaus toinen toisiinne.""
Opitko tämän kouluperiaatteen mukaan?
Vähän tyyliin "Tänä aamuna saarnataan 'rakkaudesta' ja huomenna osaatte tehdä sen"?
Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, mutta voimme kysyä itseltämme, mikä on todellinen tilanne.
Tunnistavatko vieraat, jotka vierailevat luonamme usein, että kohtelemme toisiamme rakkaudella?
Voiko vieras kenties tunnistaa tämän ensimmäisellä vierailullaan?
Eroammeko tässä suhteessa klubeista tai muista eturyhmistä?
Meille jää kuitenkin edelleen kysymys siitä, miten tulla Jeesuksen opetuslapseksi oikealla tavalla.
Johanneksen evankeliumin jäähyväispuheissaan Jeesus sanoo tästä jotakin:
Joh. 14, 26;
"Mutta se neuvonantaja, Pyhä Henki, jonka Isä lähettää minun nimessäni, hän opettaa teille kaiken ja muistuttaa teitä kaikesta, mitä olen teille sanonut."
Pelkkä opettaminen ja muistaminen ei riitä, mutta se on osa Jeesuksen opetuslapsena olemista.
Joh. 16, 13-15;
"Mutta kun hän, totuuden Henki, on tullut, hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen; sillä hän ei puhu omasta valtuudestaan, vaan mitä hän kuulee, sen hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
Hän kirkastaa minut, sillä siitä, mikä on minun, hän ottaa vastaan ja ilmoittaa teille.
Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sen tähden sanoin, että hän ottaa vastaan siitä, mikä on minun, ja ilmoittaa teille."
Tämä selitetään tarkemmin täällä.
Avainsana tässä on "johtaa".
Kun opastat jotakuta, annat hänen tehdä itse, mutta olet aina valmis antamaan apua, vinkkejä ja neuvoja.
Näen heti tärkeän eron tämän ja koulujärjestelmän välillä.
Koulussa, jos olet onnekas, sinulle opetetaan tietoa, mutta et opi käyttämään sitä.
Pyhä Henki sen sijaan ohjaa meitä elämään.
Opimme tuntemaan totuuden ja myös elämään sitä, sillä koko totuus on muuttuneessa elämässä.
Joh. 15, 7.8;
"Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, te saatte pyytää, mitä haluatte, ja se teille tehdään. Siinä minun Isäni kirkastuu, että te tuotatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.""
Meidän tulee kantaa hedelmää. Ja yksi hedelmä on se, että olemme niin muuttuneita, että Jumala vastaa rukouksiimme. Vastaamatta jääneet rukoukset voivat johtua muutoksen puutteesta.
Pysytään vielä hetki hedelmien ja Pyhän Hengen parissa.
Galatalaiskirjeen 5:22-23 mukaan Pyhän Hengen meissä tuottama hedelmä koostuu seuraavista osista:
"Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys, pidättyväisyys."
"Pidättyväisyyden" sijaan voit sanoa myös "itsehillintä". Ja "itsehillinnän" sijasta voi varmasti sanoa myös "itsekuri", mikä tuo meidät takaisin aiheeseen.
Kuri ja itsekuri eivät kuitenkaan ole sama asia.
"Kuri" voidaan luoda ulkopuolelta, tarvittaessa ankarasti. Näin toimitaan esimerkiksi armeijassa.
Itsekuri on paljon vaikeampaa, kuten tajusin yliopistossa.
Jos kukaan ei sano, mitä pitää tehdä, sitä ei useinkaan tee, vaikka pitäisi.
Itsekuria on vaikea oppia itse. Ja tämä pätee vielä enemmän Pyhän Hengen hedelmän muihin osatekijöihin"rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys"."
Raamattu väittää - kutsumalla näitä asioita Hengen hedelmiksi - että ilman Pyhää Henkeä et voi todella elää näitä asioita itse.
Jätän tämän - oikeastaan törkeän - väitteen sellaisenaan, koska se johtaa hieman pois varsinaisesta aiheesta.
Entä itsekuri, itsehillintä ja luopuminen?
Vaikka jotkut poliitikot saarnaavat sosiaalietuuksien suhteen "ilman", minulla on sellainen käsitys, että tämä johtuu siitä, että sosiaalijärjestelmien todellista uudistusta ei haluta tai sitä ei voida toteuttaa, ja siksi etuuksia leikataan ensin, jotta kaikki pysyy jotenkin kohtuuhintaisena ja uudistusta voidaan jälleen kerran lykätä.
Mutta katsokaamme itseämme uudelleen. Kuinka itsekuriinen sinä olet, olenko minä?
Itse näen joitakin puutteita elämässäni ja koen sen joiltakin osin kamppailuksi. Ehkä sinusta tuntuu samalta.
Jos se, mitä siinä sanotaan, on totta, niin se ei voi olla ikuinen, uuvuttava taistelu.
Mutta Jumala ei myöskään aina anna helppoja, nopeita voittoja.
Mielestäni ensimmäinen askel on aina tunnistaa ongelma Jumalan edessä.
Myönnämmekö itsellemme, että meillä on itsekuriongelmia, ehkä vallitsevan ajan hengen vastaisesti?
Haluammeko, että Jeesus muuttaa meidät? Vasta sitten Pyhä Henki voi toimia.
Tämä on oikea tie itsekuriin.
Yksi aihealue puuttuu edelleen:
Meidän tehtävämme on myös kasvattaa kuria ympäristössämme, ei vain silloin, kun olemme opettajia.
Vanhempina meidän on esimerkiksi tehtävä hyvin selväksi, että itsekuri on hyödyllistä. Paras tapa tehdä tämä on tietysti esimerkin kautta. Ongelmana tässä on tietenkin se, että yleensä vasta sitten tiedetään, onko kasvatus ollut hyvää, kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi.
Roolimallina oleminen on kuitenkin selvästi tärkein tehtävä.
Vaikka sinulla ei olisikaan omia lapsia, ympärilläsi on lapsia ja nuorempia ihmisiä, jotka - tietoisesti tai tiedostamattaan - ottavat mallia vanhemmista.
Toinen perhetaistelun alue on yhdessä asumisen kurinalaisuus.
Muistan esimerkiksi, että kun isäni halusi ottaa minusta ja veljestäni valokuvia, me teimme usein naamoja.
Isäni hyppäsi aina kolmioon.
Tänään olen isä, ja mitä muuta keskimmäisen poikani pitäisi tehdä kuin naureskella valokuvissa. Tänään hyppään aina kolmioissa.
Tietenkin voit aina soveltaa "kovan käden" periaatetta - ja uskon, että se on joskus tarpeen - mutta usein viisaudella pääset pidemmälle.
Minulla on jo idea valokuvausongelmaan, ettei aina tarvitse hypätä kolmioon, ja kokeilen sitä ensi kerralla.
Mutta miten lapsille opetetaan kuria?
Se ei ole tärkein asia, jota lapsille opetetaan, mutta se on tärkeää.
Minusta on vaikea vastata tähän kysymykseen yksinkertaisella tavalla.
On totta, että se toimii vain rakkauden ja johdonmukaisuuden yhdistelmällä, jossa rakkaus on tärkeämpi osa.
Jos lasta ei rakasteta, hän menehtyy henkisesti, vaikka kasvatus olisi kuinka hyvä.
Haluaisin aloittaa seuraavat vanhemmuutta koskevat pohdinnat tällä lauseella.
Johdonmukaisuus on osa vanhemmuutta, ja johdonmukaisuus tarkoittaa myös sitä, että jos tietyt rajat ylittyvät, voi tulla muutama selkäsauna. Mutta minusta se riippuu myös lapsesta, sillä kaikki lapset ovat tietenkin erilaisia.
Sananlaskuissa on joitakin jakeita, jotka kuulostavat tässä yhteydessä melko ankarilta;
esimerkiksi Sananlaskut 13:24;
"Se, joka säästelee keppiä, vihaa poikaansa, mutta se, joka rakastaa häntä, etsii hänet varhain kurituksella."
Tätä jaetta - ja eräitä muita sananlaskujen jakeita - voitaisiin pitää siten, että hakkaaminen on ensisijainen valinta kasvatuskeinoksi. En usko, että sitä on tarkoitettu näin, vaikka muutama piiskaaminen voi toki olla viimeinen keino.
Haluaisin yleistää jakeen siten, että sauva vastaa ilmoitettua, merkityksellistä rangaistusta ja sauvan isku vastaa rangaistuksen täytäntöönpanoa.
Ehkä tämä on liian vapaamielinen tulkinta, mutta se vastaa tämänhetkistä tietämystasoani, ja olen vielä hyvin matkalla, varsinkin mitä tulee koulutukseen.
"Se, joka säästelee keppiä, vihaa poikaansa, mutta se, joka rakastaa häntä, etsii hänet varhain kurituksella."
Rangaistukset ovat myös yleensä epämiellyttäviä rankaisijalle, ja on ilmeisesti helpompi tapa aina antaa periksi. Ja jae on suunnattu erityisesti tällaisille ihmisille.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka ostavat lapsilleen jotain kaupan kassalla, jossa myydään nalkuttavia tavaroita, kuten jäätelöä, makeisia jne. jotta lapset olisivat hiljaa.
Tämä on tietysti helpompaa kuin sanoa ei, pitää siitä kiinni ja uhata lapsia seurauksilla, jos he eivät lopeta ruikuttamista.
Tämä olisi lapsille myös tärkeä kokemus itsekurin oppimiseksi.
On tietysti eri asia, jos sovitaan lapsen kanssa etukäteen, että hän saa valita yhden asian. Mutta sitten heidän on pidettävä siitä kiinni.
Lapsia on kasvatettava alusta alkaen. Kun lapset ovat teini-ikäisiä, kasvatus on suurelta osin ohi.
Sananlaskut 22:15;
"Tyhmyys on kahlittu lapsen sydämeen; kurin sauva poistaa sen."
Raamatun mukaan ihminen on pohjimmiltaan paha.
Ja jos tämä on totta, niin tämän pahuuden on jotenkin tultava ilmi jokaisessa lapsessa, ja se tulee ilmi, sillä muuten kasvatusta ei tarvittaisi.
Lapsi voi olla ilkeä, paha, valehdella jne. ihan itsestään, sitä ei tarvitse opettaa. Se on ajettava ulos kasvatuksen avulla, ja kasvatukseen kuuluu myös ilmoitettujen rangaistusten suorittaminen.
Sananlaskut 23:13; "Älä riistä pojalta kuritusta; jos lyöt häntä sauvalla, hän ei kuole."
Merkityksellisen, ilmoitetun rangaistuksen suorittaminen ei tapa lasta. Päinvastoin, se osoittaa lapselle, että hänen tekonsa otetaan vakavasti ja että niillä on seurauksia.
Jos uhkaat lasta rangaistuksella huonosta käytöksestä etkä sitten toteuta sitä, et ota lasta vakavasti.
Sananlaskut 29, 15;"Keppi ja kuritus antavat viisautta, mutta itsekseen jätetty lapsi saattaa äitinsä häpeään."
Mitä tapahtuu lapsille, joista kukaan ei välitä, joita kukaan ei ota esille? Lapsille, joita kukaan ei ota vakavasti?
Voi käydä niin, että tällaisista lapsista tulee epäsosiaalisia, epäsosiaalisia siinä mielessä, että he eivät enää sovi kunnolla yhteisöön. Laiminlyödyt lapset syyllistyvät keskimääräistä todennäköisemmin rikoksiin. Poliisi on usein ensimmäinen todellinen viranomainen, joka kohtaa tällaiset lapset.
Ihailen ihmisiä, jotka huolehtivat tällaisista lapsista ja yrittävät antaa heille kodin, koska jokainen näistä lapsista on tietenkin myös Jumalan rakastama ja äärettömän arvokas.
Olemmeko siis samaa mieltä siitä, että johdonmukainen koulutus on välttämätöntä?
Raamatussa on myös muita jakeita lapsista ja vanhemmista.
Ef. 6, 1-4;
"Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein."Kunnioittakaa isäänne ja äitiänne", joka on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus, "että teille kävisi hyvin ja että eläisitte kauan maan päällä."
"Ja te isät, älkää ärsyttäkö lapsianne vihaan, vaan kasvattakaa heidät Herran kurituksessa ja kehotuksessa."
Tai Kol. 3, 20.21;
"Lapset, olkaa kaikessa kuuliaiset vanhemmillenne, sillä se on Herralle otollista.
Isät, älkää suuttuko lapsillenne, etteivät he lannistuisi."
En halua sanoa paljon näistä jakeista, mutta vanhemman näkökulmasta tässä on kyse oikeudenmukaisuudesta. Lapset usein suuttuvat, suuttuvat tai lannistuvat, kun he kokevat, että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
Lapset toki nurisevat myös muissa tilanteissa, kuten "kotitehtävien tekemisen" tai "nukkumaanmenon" yhteydessä, mutta olen varma, että jos lapset kokevat, että heitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti pidemmän aikaa, jokin heissä on rikki.
Ja se voi varmasti joissain tapauksissa olla syynä kurittomuuteen ja kapinallisuuteen.
Ja toinen tärkeä seikka:
Kuri ei saa koskaan olla itsetarkoitus, vaan sillä on aina oltava tarkoitus.
Lapset on kasvatettava kysymään kysymyksiä (esim. 5. Moos. 6:20), ja tietysti he saavat myös kyseenalaistaa kurinpitokäyttäytymisen ja kurinpitotoimenpiteiden merkityksen tietyissä tilanteissa.
Kurinpitoa on tietysti paljon helpompi valvoa, jos asianomaiset ymmärtävät sen merkityksen, vaikka se ei aina olekaan mahdollista.
Ja lopuksi:
Aivan kuten Pyhä Henki haluaa ohjata meitä kaikkeen totuuteen itsekuria koskevissa asioissa, Hän haluaa tehdä saman myös lasten kasvatuksessa, kun on kyse kurin opettamisesta.
AMEN